Yritysesittely
Akvatek on LVI-alan yritys, joka on erikoistunut viemäreiden puhdistuksiin, kuntoarvioihin ja korjauksiin. Asiantuntijamme tekevät viemärikuvauksen vuosittain tuhansiin suomalaisiin omakotitaloihin. Kuvauksella selvitetään viemärissä piilevät ongelmat ja vauriot.
Viemärien tukokset ja hajuhaitat ovat yleisimpiä omakotitalojen asukkaiden kohtaamia ongelmia. Kuvauksella pystymme paikantamaan toimintahäiriöt ja puuttumaan niiden syihin, oli sitten kyseessä tukos tai rikkoutunut viemäriputki.
Säännöllisellä huollattamisella ennaltaehkäistään ogelmia ja ylläpidetään viemäreiden toimivuutta. Viemärit suositellaan kuvautettavan ja huollettavan noin 20 vuoden välein. On kuitenkin yleistä, että niitä ei olla esimerkiksi 70-luvun taloissa kuvattu koskaan.
Viemäreiden kunnossapito parantaa asumismukavuutta ja auttaa säilyttämään talon arvoa. Huollon tai korjauksen yhteydessä tehty viemärin kuntoarvio osana muita kiinteistön asiakirjoja on eduksi myös asuntoa myytäessä.
Osaamisalueet
Huolto- ja korjaamopalvelut, Kauppa, Palvelut, Logistiikka, Matkailu
B2C